Täytin keskiviikkona 37. Tarkoitukseni ei ollut juhlistaa syntymäpäivää mitenkään, mutta pyysin kuitenkin ystäväpariskuntaa heidän korttelikapakkaansa kumoamaan lasilliset kuohuvaa. Istuessamme nurkkapöydässä ystävistä viiksekkäämpi kertoi Ursan tähtitornissa olevan juuri sinä iltana avointen ovien päivä, ja ehdotti tähtinäytökseen menemistä.
"Mahtava idea!", taisin suorastaan karjaista.
Jotain tuollaista olin kaivannutkin kaamoksen keskelle. Rauhallista, tavallisuudestani poikkeavaa toimintaa. Jotain tarpeeksi pientä, mutta silti aivan uutta.
Nousimme varovaisin askelin kalliota ylös tornille. Tunnelma oli jo siinä vaiheessa hieman epätodellinen ja jopa jännittävä. Alkutalvinen Kaivopuisto sijaitsee eri ulottuvuudessa kuin Kaivari vappuhumussa, kesäkonsertin aikaan tai lumenvalkeana laskiaistiistaina. Kaivopuisto marraskuussa on harvaankävelty ja pirun pimeä.
Emme olleet ainoat ilmaisen sisäänpääsyn paikalle houkuttamat. Jonotimme vuoroamme kapeissa ja jyrkissä kierreportaissa. Tähtinäyttäjä kertoi verkkaan illan tähdestä, Jupiterista. Ojenteli siinä samalla tikasjakkaraa lapsivierailijoita varten, jotta he ulottuisivat katsomaan ilman apuvälineitäkin helposti näkynyttä planeettaa myös kaukoputken kautta.
Opimme, että Jupiterilla on kymmenittäin kuita ja että Europa-kuuta peittää kilometrien paksuinen jää, jonka alla on vettä. Lisäksi saimme vinkkejä siitä, milloin omaa kuutamme kannattaa tulla katsomaan. Täysikuu ei kuulemma näytä yhtä hienolta kaukoputken läpi katsottuna kuin puolikuu.
Ja hyvältähän se Jupiter näytti putken läpi katsottuna, kuista neljä suurinta Io, Europa, Ganymedes ja Kallisto ympärillään.
Jotain iloa on siis pimeydestäkin; tähdet tuikkivat kirkkaammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti