maanantai 28. marraskuuta 2011

Jakamaton ilo

Yksinelämisessä inhoan yhtä asiaa ylitse muiden.

Ei, se ei ole se, ettei kukaan ole hoivaamassa, kun on kipeä. Eikä se, ettei kukaan muu kuin minä koskaan tiskaa kotonani. Eikä ainakaan se, ettei ole ketään jakamassa sähkölaskua kanssani.

Koskaan ei sinkkuus ota minua enempää päähän kuin silloin, kun onnistuu ruoanlaitossa yli odotusten, joita ei oikeastaan ollutkaan. Kun teen vahingossa superherkkua, eikä kukaan ole todistamassa tapausta, turhaannus suorastaan vyöryy uunivuoan laitojen yli.

Jaettu ilo ja niin edelleen.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Ottivat he mukaan yhden toverin

Ravintolapäivän aamupäivänä istahdin soppalautasen ja kookkaan kameralaukun kanssa kioskin kupeessa olleeseen pöytään. Pöydässä istui arviolta hieman minua nuorempi pariskunta. Aloimme jutustella keiton tulisuusasteesta ja Ravintolapäivän tarjonnasta, ylipäänsä päivän konseptista.

Pariskunta oli jo ennen soppakiskaa ehtinyt käydä yhdessä katukeittiössä. Mainitsin olevani mahdollisesti suuntaamassa seuraavaksi naapurikaupunginosaan, kerhohuoneeseen maistelemaan tapashenkistä ruokaa.

Pari innostui espanjalaisesta ravintolasta.

Ei aikaakaan kun istuin autossa näiden entuudestaan minulle täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, matkalla kohti seuraavaa ravintolaa. Pariskunta oli tarjonnut minulle kyytiä. Minä otin tarjouksen ilomielin vastaan.

Meillä ei ollut käsitystä tilapäisen tapasravintolan tarkasta osoitteesta, joten harhailimme hetken sisäpihoilla. Päätimme mennä läheiseen "oikeaan" kahvilaan selvittämään asiaa netin avulla. Istuimme pöytään, jossa nuori mies luki lehteä. Hän kuuli keskustelumme, hihkaisi tietävänsä missä etsimämme ravintolan olisi tarkoitus sijaita ja ilmoitti tulevansa mukaan.

Kadulle päästyämme seurueemme uusin tulokas halusi pankkiautomaatille. Suuntasimme sinne koko konkkaronkka. Sinänsä ei ole merkityksellistä, että miehellä oli näkyvä, käytännön toimia haittaava vamma. Mutta kun pariskunnan miespuolinen osapuoli auttoi juuri tapaamaamme miestä automaatilla ja me naiset juttelimme vähän matkan päässä niitä näitä, havahduin tilanteen hienouteen.

Kioskin laidalta alkanut tapahtumaketju oli tuntunut koko ajan aivan luonnolliselta ja normaalilta toiminnalta, mutta tapahtuuko tällaista kovin usein Helsingissä, missään päin Suomea, missään ylipäänsä, pohdin. Ei minulle ainakaan, vaikka olen mielestäni useinkin avoin ja vastaanottavainen ihmislapsi.

Astuessamme espanjalaiseen ravintolaan, kahvilasta mukaan tarttunut mies etunenässä, kukaan paikallaolijoista tuskin arvasi, että pariskuntaa lukuunottamatta emme olleet tunteneet toisiamme vielä tuntiakaan.

(Elämä on seikkailu, sanon minä.)

perjantai 18. marraskuuta 2011

37 vuotta ja 63 kuuta

Täytin keskiviikkona 37. Tarkoitukseni ei ollut juhlistaa syntymäpäivää mitenkään, mutta pyysin kuitenkin ystäväpariskuntaa heidän korttelikapakkaansa kumoamaan lasilliset kuohuvaa. Istuessamme nurkkapöydässä ystävistä viiksekkäämpi kertoi Ursan tähtitornissa olevan juuri sinä iltana avointen ovien päivä, ja ehdotti tähtinäytökseen menemistä.

"Mahtava idea!", taisin suorastaan karjaista.

Jotain tuollaista olin kaivannutkin kaamoksen keskelle. Rauhallista, tavallisuudestani poikkeavaa toimintaa. Jotain tarpeeksi pientä, mutta silti aivan uutta.

Nousimme varovaisin askelin kalliota ylös tornille. Tunnelma oli jo siinä vaiheessa hieman epätodellinen ja jopa jännittävä. Alkutalvinen Kaivopuisto sijaitsee eri ulottuvuudessa kuin Kaivari vappuhumussa, kesäkonsertin aikaan tai lumenvalkeana laskiaistiistaina. Kaivopuisto marraskuussa on harvaankävelty ja pirun pimeä.

Emme olleet ainoat ilmaisen sisäänpääsyn paikalle houkuttamat. Jonotimme vuoroamme kapeissa ja jyrkissä kierreportaissa. Tähtinäyttäjä kertoi verkkaan illan tähdestä, Jupiterista. Ojenteli siinä samalla tikasjakkaraa lapsivierailijoita varten, jotta he ulottuisivat katsomaan ilman apuvälineitäkin helposti näkynyttä planeettaa myös kaukoputken kautta.

Opimme, että Jupiterilla on kymmenittäin kuita ja että Europa-kuuta peittää kilometrien paksuinen jää, jonka alla on vettä. Lisäksi saimme vinkkejä siitä, milloin omaa kuutamme kannattaa tulla katsomaan. Täysikuu ei kuulemma näytä yhtä hienolta kaukoputken läpi katsottuna kuin puolikuu.

Ja hyvältähän se Jupiter näytti putken läpi katsottuna, kuista neljä suurinta Io, Europa, Ganymedes ja Kallisto ympärillään.

Jotain iloa on siis pimeydestäkin; tähdet tuikkivat kirkkaammin.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Mutta aika meni ohi

Vuosia sitten seisoin itsepalvelukirpputorin hyllyn edessä. Minulla oli akuutti ja itselleni hieman epätyypillinen ongelma. Olin löytänyt esineen, tai oikeastaan kaksi identtistä esinettä, jotka olisivat olleet täydellinen lahja eräälle ystävälle.

Ongelmalliseksi esineiden ilmaantumisen näköpiiriini teki se, että olin pakahduttavan loukkaantuneen kiukkuinen kyseiselle ihmiselle.

Tiesin, että hän olisi pitänyt niistä paljon. Halpojakin olivat kuin mitkä. Hetken epäröityäni vein esineet kassalle ja maksoin niistä pari euroa. Ajattelin, että annan lahjan sitten, kun en olisi enää vihainen. Kun olisimme taas kavereita.

Tänään, kurkkiessani jälleen kerran kaappeihini sillä silmällä, että voisin luopua jostain, havaitsin esineet pitkästä aikaa. Siirsin ne kierrätykseen menevien tavaroiden joukkoon.

Meistä ei tullutkaan enää ystäviä, ei oikeastaan. Aika meni ohi.