Toinen jalka Lochdubhissa ja pari muuta tuokiota

Vaikka olen matkannut Helsingin halki bussilla, juossut aseman edessä ratikan kiinni ja istunut hajuveden lemussa aina Punavuoreen asti, en ole pelkästään kotikaupungissani. Astun ulos Viiskulmassa, ja huomaan kulkevani toinen jalka Lochdubhin kuvitteellisessa kylässä.

Olen edellisenä iltana ja ennen lähtöäni katsellut takavuosien suosikkisarjaani Areenasta.

Muistan, mistä aikoinaan pidin televisionkatselussa, vaikka en vuosiin ole telkkaria kaivannutkaan. Muistan, kuinka paljon pidin siitä, miten helposti se vei minut vieraisiin kyliin, kummallisten tyyppien keskelle, kauniisiin maisemiin. Kuinka katsoessani olin tavallaan yksi henkilöistä: hän, jota ei koskaan näy kuvassa, jolla ei ole nimeä eikä olomuotoa. Ja kun ohjelman loputtua sulki vastaanottimen, oli taas kotona nimellisenä ja olomuotoisena omana itsenään - mutta arkihuolista nollattuna.

*****

Istun kantakuppilassani, joka on minulle oikeastaan enemmän kahvila kuin kapakka. Istun paikan takaosassa. Siellä on lisäkseni vain yksi seurue. Toinen seurueen naisista hokee alinomaa teatraaliseen sävyyn olevansa "aivan poikki". Minä en ole väsynyt vaan näpyttelen tietokonettani leppoisan päämäärättömästi.

Baarimikko avaa vieressäni olevan oven tarjotin käsissään, pysähtyy ovensuuhun ja kysyy äkkiarvaamatta haluaisinko korvapuustin.

"Minä? Korvapuustin?", sokellan yllättyneenä ja vastaan myöntävästi. Hymyilen ilahtuneena, mutta baarimikon kasvoille nouseva hymy on se, joka valaisee baarin hämärän peränurkan.

Hetkeä myöhemmin katselen puustin kierteitä ja pohdin hyvän kiertymistä. Ensin joku hetken mielijohteesta päättää ilahduttaa jotakuta. Ilahdutettava ilahtuu, jonka jälkeen se joku, joka on alunperin ajatellut ilahduttaa, ilahtuu siitä, että se toinen ilahtuu. Sitten se jota on haluttu ilahduttaa, ilahtuu, kun ilahduttaja ilahtuu...

*****

Nousen bussista paloaseman kohdalla keskiyöllä. Samalla pysäkillä pois jäänyt nuori mies ylittää kadun ja etääntyy vauhdilla. Kadut ovat täysin autiot. Kaukana vilahtaa henkilöauto. Sen jälkeen ei ole näkyvissä ketään, ei jalan eikä kulkuvälineellä.

Minua alkaa pelottaa.

Pelottaa, että siellä, toisen paloaseman lähellä, eivät kadut tule koskaan yhtä omikseni kuin nämä tiet.

Kuljen pystypäin ja hitain askelin katuja, jotka ovat minun yön tyhjyydessä ja päivien hälyssä. Ne ovat olleet minun jo 80-luvulla. Ne ovat minun nyt.

Kotikadulla tuoksuu syreeni. Olisi hassua pilata hyvä hetki kyynelillä, mietin. Enkä itke. Venytän vain hetkeä kotiportailla pidemmäksi kuin olisi tarvis.

Ottivat he mukaan yhden toverin

Ravintolapäivän aamupäivänä istahdin soppalautasen ja kookkaan kameralaukun kanssa kioskin kupeessa olleeseen pöytään. Pöydässä istui arviolta hieman minua nuorempi pariskunta. Aloimme jutustella keiton tulisuusasteesta ja Ravintolapäivän tarjonnasta, ylipäänsä päivän konseptista.

Pariskunta oli jo ennen soppakiskaa ehtinyt käydä yhdessä katukeittiössä. Mainitsin olevani mahdollisesti suuntaamassa seuraavaksi naapurikaupunginosaan, kerhohuoneeseen maistelemaan tapashenkistä ruokaa.

Pari innostui espanjalaisesta ravintolasta.

Ei aikaakaan kun istuin autossa näiden entuudestaan minulle täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, matkalla kohti seuraavaa ravintolaa. Pariskunta oli tarjonnut minulle kyytiä. Minä otin tarjouksen ilomielin vastaan.

Meillä ei ollut käsitystä tilapäisen tapasravintolan tarkasta osoitteesta, joten harhailimme hetken sisäpihoilla. Päätimme mennä läheiseen "oikeaan" kahvilaan selvittämään asiaa netin avulla. Istuimme pöytään, jossa nuori mies luki lehteä. Hän kuuli keskustelumme, hihkaisi tietävänsä missä etsimämme ravintolan olisi tarkoitus sijaita ja ilmoitti tulevansa mukaan.

Kadulle päästyämme seurueemme uusin tulokas halusi pankkiautomaatille. Suuntasimme sinne koko konkkaronkka. Sinänsä ei ole merkityksellistä, että miehellä oli näkyvä, käytännön toimia haittaava vamma. Mutta kun pariskunnan miespuolinen osapuoli auttoi juuri tapaamaamme miestä automaatilla ja me naiset juttelimme vähän matkan päässä niitä näitä, havahduin tilanteen hienouteen.

Kioskin laidalta alkanut tapahtumaketju oli tuntunut koko ajan aivan luonnolliselta ja normaalilta toiminnalta, mutta tapahtuuko tällaista kovin usein Helsingissä, missään päin Suomea, missään ylipäänsä, pohdin. Ei minulle ainakaan, vaikka olen mielestäni useinkin avoin ja vastaanottavainen ihmislapsi.

Astuessamme espanjalaiseen ravintolaan, kahvilasta mukaan tarttunut mies etunenässä, kukaan paikallaolijoista tuskin arvasi, että pariskuntaa lukuunottamatta emme olleet tunteneet toisiamme vielä tuntiakaan.

(Elämä on seikkailu, sanon minä.)

Kauniita kesäpäiviä

Istun aavemaisen tyhjällä festarialueella. On ollut niin polttavan kuuma päivä, ettei muutamaa tuntia aikaisemmin olisi tullut mieleenkään, että yöllä täytyy vetää villatakki mekon päälle. Taksikeskus ei suostu lähettämään autoja alueelle. Olen uppoamassa sohvaan, ystävä nukahtaa nojatuoliin.

*****

Kivinokassa kioski-kahvilanpitäjä ilmoittaa tarjoavansa kahvikupillisen, jos minulla ei ole tarpeeksi käteistä mukana. Myöhemmin samana päivänä Mustikkamaalla varpaat jähmettyvät kylmässä merivedessä, kengät ahmaisevat lusikkatolkulla hiekkaa ja kova tuuli viskaa hiukset korkealle ilmaan. Tunnen olevani piirun verran enemmän elävien kirjoissa kuin edellisenä päivänä.

*****

Törmään ilmaiskonsertissa ystävään, joka on sekä äkki- että umpirakastunut.

*****

Ihastelen päivästä toiseen ohi mennessäni Alppipuiston heleänpunaisena kukkivaa pensasta. Tunnen oloni hieman haikeaksi huomatessani eräänä päivänä terälehtikasat pensaan juurella.

*****

Tähtitorninmäellä keski-ikäinen pariskunta istuu kaulakkain puistonpenkillä. Mies korkkaa pienen kuohuviinipullon, nainen ojentelee laseja. Katson heitä nurmikolta puolivalmis sukka kädessäni samalla mielessäni punoen tarinanpätkiä parin ensitreffeistä tai lämpimästä jälleennäkemisestä tai 20-vuotishääpäivästä tai tai tai...

*****

Herään kehoitukseen tulla aamiaiselle, mutta jään vuoteeseen. Huoneessa soi I Am The Walrus. Keittiöstä kuuluu iloista puheensorinaa. Päähän sattuu.

*****

Kurvaan entisen Pop-Jazz Konservatorion eteen selailemaan kirjastosta lainaamiani kirjoja, koska en malta odottaa kotiin asti.

*****

Kipaisen hakemaan raparperia sen talon pihalta, joka on minulle rakkaampi kuin tiesinkään.