Alppipolku

Ensimmäisen koskaan lukemani romaanin päähenkilö kutsui tavoitteita kohti pyrkimistään kulkemiseksi Alppipolulla.

Jokin aikaa sitten tajusin, että olin hankkiutunut tavallaan Alppipolulle itsekin, vaikka sinnikkäästi koetin pysyä poissa siltä.

Ja mitä siitä seurasi. Tarvetta olla ihan jossain muualla kuin sillä tiellä. Epäröintiä, epäonnistumisen pelkoa, onnistumisen kauhua. Synkeääkin mietintää siitä, mikä on onnistumista ja mikä epäonnistumista.

Miksi kiivetä Alppipolkua, kun voisi lekotella Alppipuistossa? Voisi juoda kahvinsa siistissä toimistoympäristössä ja tehdä jotain puolittaista samalla, kun kohtalainen palkka juosta jolkottaa ja sosiaalinen status jos ei kasva niin edes pysyy jotenkuten kuosissaan.

Aika pian ymmärsin, että minulle ei tosiaan vieläkään riitä mikään. Ihan sama, mitä teen, saavutan, osaan tai olen, niin eihän juuri se nyt mitään ole. Kadehdin myös hieman heitä, jotka tyylikkäästi, väsymyksen merkkejä osoittamatta, tuntuivat liukuvan elämän eri osa-alueilla nousukiitoa menestyksestä toiseen sillä välin kuin minä puuskutin huonokulkuisella polulla (lue: itku silmässä ja pulssi pilvissä reporankana olohuoneen matolla).

Kiruin äänettömästi, että en pysty tähän, en kykene yhtään mihinkään.

Olin väärässä. Pystyinpäs. Pystynpäs.

Haasteena on saada itsensä pysymään välillä niissä puistoissa ja suvantopaikoissa. En ole vielä uskaltanut, mutta parhaillaan kerään rohkeutta peruuttaa kesäkuun alun ilmoittautumiseni luentokurssille. Oivalsin muun ohella myös oman opintotavoitteeni epärealistisuuden, ja päätin löysätä tahtia.

Koska minulle ei riitä mikään, niin olen näppärästi ajautunut ei yhdelle vaan kahdelle samanaikaiselle Alppipolulle. Poluissa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä ja kivenmurikat tiellä enimmäkseen väsyneen katsojan harhamaa.

Seuraavien päivien tavoite on maata hieman ruohikossa, poissa poluilta. Voisin vähän hymyilläkin. Totiset paikat ja ylämäet eivät karkaa mihinkään.

Kauniita kesäpäiviä

Istun aavemaisen tyhjällä festarialueella. On ollut niin polttavan kuuma päivä, ettei muutamaa tuntia aikaisemmin olisi tullut mieleenkään, että yöllä täytyy vetää villatakki mekon päälle. Taksikeskus ei suostu lähettämään autoja alueelle. Olen uppoamassa sohvaan, ystävä nukahtaa nojatuoliin.

*****

Kivinokassa kioski-kahvilanpitäjä ilmoittaa tarjoavansa kahvikupillisen, jos minulla ei ole tarpeeksi käteistä mukana. Myöhemmin samana päivänä Mustikkamaalla varpaat jähmettyvät kylmässä merivedessä, kengät ahmaisevat lusikkatolkulla hiekkaa ja kova tuuli viskaa hiukset korkealle ilmaan. Tunnen olevani piirun verran enemmän elävien kirjoissa kuin edellisenä päivänä.

*****

Törmään ilmaiskonsertissa ystävään, joka on sekä äkki- että umpirakastunut.

*****

Ihastelen päivästä toiseen ohi mennessäni Alppipuiston heleänpunaisena kukkivaa pensasta. Tunnen oloni hieman haikeaksi huomatessani eräänä päivänä terälehtikasat pensaan juurella.

*****

Tähtitorninmäellä keski-ikäinen pariskunta istuu kaulakkain puistonpenkillä. Mies korkkaa pienen kuohuviinipullon, nainen ojentelee laseja. Katson heitä nurmikolta puolivalmis sukka kädessäni samalla mielessäni punoen tarinanpätkiä parin ensitreffeistä tai lämpimästä jälleennäkemisestä tai 20-vuotishääpäivästä tai tai tai...

*****

Herään kehoitukseen tulla aamiaiselle, mutta jään vuoteeseen. Huoneessa soi I Am The Walrus. Keittiöstä kuuluu iloista puheensorinaa. Päähän sattuu.

*****

Kurvaan entisen Pop-Jazz Konservatorion eteen selailemaan kirjastosta lainaamiani kirjoja, koska en malta odottaa kotiin asti.

*****

Kipaisen hakemaan raparperia sen talon pihalta, joka on minulle rakkaampi kuin tiesinkään.